Miehen euro on naisen 80 senttiä. Tämä lausahdus on herättänyt suurta keskustelua yhteiskunnassa jo useiden vuosien ajan. Feministiset liikkeet, tasa-arvon puolestapuhujien yhä voimakkaammat kannanotot sekä naisten taisto patriarkaalista kulttuuria vastaan ovat saaneet naisen äänen kuulumaan. Silti, naisen euro on edelleen 80 senttiä. Mistä tämä oikein johtuu?

Naisen eurolle löytyy monia syitä, jotka on korjattava

Uusimpien tutkimusten mukaan naisen euro on tällä hetkellä 84 senttiä. Kyseessä ei tosin ole aivan helppolukuinen summa, sillä se ei vastaa samassa ammatissa ja samassa työnimikkeessä maksettua palkkaa. Silti, vertaus osuu kipeään kohtaan, sillä se auttaa tiivistämään hyvin sen, mitä tämän päivän työelämässä tapahtuu. Palkkauksen eriarvoisuus miesten ja naisten välillä on edelleen totta.

Tämän palkkakuilun juuret yltävät pitkälle, aina niihin päiviin saakka, jolloin naiset ensimmäisiä kertoja astuivat todenteolla työelämään. Kyseessä on siis pitkän historian ajan kulkenut eriarvoisuus, joka ei yhdessä yössä tule muuttumaan. Naisten uravalinnat ovat historian saatossa suuntautuneet esimerkiksi ompeluun, pyykkäämiseen tai lastenhoitoon, sillä naisten mahdollisuudet hyvään koulutukseen olivat Suomessakin vielä sata vuotta sitten varsin vähäiset.

Vaikka sotien aikana naisia päätyi yhä suuremmissa määrin mukaan jopa raskaaseen työhön, eivät naisten oikeudet työelämässä tästä juurikaan parantuneet. Vuonna 1945 voimaan astunut laki asetti, että naisen palkan tulisi olla 80 prosenttia vastaavasta miehen työstä. Toisin sanoen täysin samasta ammatista ja työnimikkeestä naiselle maksettiin vähemmän palkkaa. Tässä laissa heijastui vanhahtava ajatusmaailma siitä, että nainen olisi työelämässä älyllisesti (ja fyysisesti) heikompi ja että miehelle tulisi maksaa enemmän, koska hänen vastuullaan oli perheen elättäminen.

Uusi laki samapalkkaisuudesta astui voimaan vasta vuosikymmeniä myöhemmin, vuonna 1962, jolloin ammateille säädettiin yhtenäiset palkkataulukot. Mielenkiintoista kyllä, niin sanotut “naisten” ammatit päätyivät syystä tai toisesta palkkataulukon alaosaan, ja esimerkiksi arvokasta ja rankkaa hoitotyötä ei pidetty tuolloin edes oikeana työnä.

1970- ja 1980-luvuilta lähtien naisten koulutusaste on noussut, mutta edelleen liian usein naiset saavat koulutukselleen vähemmän vastinetta työelämässä. Lisäksi raskaudet, äitiyslomat sekä leimaantuminen “naisten” ja “miesten” ammatteihin ovat edelleen voimakkaita. Ja vielä näin 2010-luvulla palkkauksen tasa-arvoon on matkaa.